Peinenpienet Joutsenet ry
esittää
Pienten joutsenten synty ulottuu jo kauas Jurvan harrastaja näyttelijöiden ryhmään. Silloin läänintaiteilija Eija-Irmeli "Eikku" Lahti heitti ilmoille idean isomahaisista äijistä tanssimassa joutsenlampea. Silloin kukaan ei vielä tiennyt mitä tuleman piti, mutta koreografia tehtiin ja nykypäivään asti se on säilynyt lähes samanlaisena. Joutsenlapi-tanssi jäi elämään ja sitä esitettiin erilaisilla kokoonpanoilla erilaisissa juhlissa. Joutsenten ensi-esiintyminen oli Niemenkylän nuorisoseuralla, jossa vietettiin teatteriporukan pikkujouluja 1995. Sitten teatteritalo paloi (1998) ja se keskeytti kaiken toiminnan joksikin aikaa, jättäen samalla joutsenet tauolle. Tämän jälkeen Pauli-joutsen otti joutsenet idean haltuunsa ja vei sen mukanaan Norinkylän nuorisoseuran toimintaan yhteistyössä Jurvalaisten näyttelijöiden kanssa. Sieltä saatiin mukaan uusia joutsenia. Jossain vaiheessa esiintymisporukka alkoi vakiintumaan tiettyjen tanssijoiden harrastuksek-si ja niinpä päätettiin perustaa oma yhdistys "Pienen Pienet Joutsenet ry", joka vaalii tätä jaloa isomahaisten miesten tanssimuotoa. Nykyään joutsenet keikkailevat säännöllisen epäsäännöllisesti tehden keikkoja mahdollisuuksien mukaan ympäri Suomen.
|
| Etusivu | Ohjelma | Joutsenet | Galleria | Historian havinaa | |